Oletko koskaan ajatellut kuinka mahtavaa olisi:

Herätä aamulla pirteämpänä,

Ilman selän jäykkyyttä ja kipuilua,

Jaksaa työpäivä virkeänä,

Työpäivän jälkeenkin olisi virtaa touhuta kotona,

Kuormitusta ja lepoa olisi sopivasti,

Huomata kuinka fyysinen kunto nousee,

Vanhat housut mahtuisivat jalkaan

Nuoruutta ei saa takaisin, mutta ikä ei ole tekosyy fyysiselle rapistumiselle.

Olen työskennellyt yli 2000 ihmisen kanssa ja iso osa yli 40-vuotiaista kokee fyysisesti rapistuvansa. Ikää on helppo syyttää, koska siihen ei voi itse vaikuttaa: vuodet vierivät, halusimme tai emme.

Ruuhkavuodet, kiire ja väsymys.

Ei ole aikaa, ei ole jaksamista. Pitäisi juosta, pitäisi hiihtää, pitäisi venytellä, pitäisi käydä salilla, pitäisi tehdä sitä ja tätä.

Monella kuva hyvän fyysisen kunnon ja terveen kehon ylläpitämisestä ja siihen vaadittavasti keinoista on vääristynyt.

Fyysisen kunnon kehittäminen, saati ylläpito, ei ole vaikeaa eikä vaadi kohtuutonta määrää työtä ja vaivaa!

Tekemättä mitään se ei keskimäärin kuitenkaan onnistu.

Miltä kuulostaa?

Kokonaisvaltainen alkukartoitus jossa selvitetään kehosi tämän hetkinen tila ja toiminnallisuus. Selvitämme kehosi rajoitteet ja epätasapainot.

Käymme läpi tämän hetkistä elämäntilannettasi, stressitasoja, motivaatiota, elämäntapoja. Tutkimme esimerkiksi lihastasapainoa, hengitystä, liikeratoja, voimaa ja kestävyyttä, jotta tiedämme tarkalleen mitä kehosi tarvitsee.

Alkukartoituksen ja haastattelun perusteella annan Sinulle ymmärrettävän selityksen tilanteestasi ja teemme suunnitelman, jolla pääset kohti tavoitteitasi ja unelmiasi.

Käytän tarvittaessa manuaalisia hoitoja, mikäli tilanteesi on sellainen johon hoidot auttavat. Muista, tämä ei ole tavallista hierontaa! (Jos maksat tyky-seteleillä, tällaisia hoitoja ei ole mahdollista antaa.)

Kartoituksen pohjalta saat kohdistetut täsmäharjoitteet kehosi toiminnallisuuden parantamiseksi.

Mikäli ruokavaliossasi on petrattavaa, käymme tilannetta läpi ja pohdimme ratkaisuja. En tee sinulle tiukkaa ruokavaliota jota joudut orjallisesti noudattamaan. Muista, tämä ei ole pikadieetti!

Saat tavoitteidesi mukaisen harjoitusohjelman, joka voi sisältää kotona, kuntosalilla tai ulkona tapahtuvaa harjoittelua.

Tapaamme kerran viikossa treenin tai muun tapaamisen muodossa esimerkiksi kuntosalilla tai vastaanotollani.

Vastaan kysymyksiisi Whatsappissa tai sähköpostilla ja tsemppaan Sinua matkalla muutokseen!

Sopiiko paketti minulle?

Olet valmis tekemään muutoksia ja Sinulla on motivaatiota.

Et odota, että kaikki tehdään puolestasi ilman omaa panostusta.

Fyysinen kuntosi on heikentynyt ja haluaisit päästä parempaan kuntoon.

Haluat tehdä elämäntapamuutoksen.

Sinulla on kipuja tai kolotusta yhdessä tai useammassa paikassa.

Haluat muuta kuin pelkkää hierontaa ja kuminauhajumppaa.

Haluat kokonaisvaltaisempaa apua terveytesi tai suorituskykysi kehittämiseen.

Olet valmis panostamaan yhtä hoitokertaa pidempään projektiin.

VAHVA & VAIVATON

299jakso